Teimme postituspussit kierrätysmuovista yhteistyössä Novitan kanssa

Novitan uudet postituspussit valmistettiin 70% kierrätetystä muovista.

Suomalainen Novita on edelläkävijä toimintansa ekologisuudessa ja myös pakkaukset oli aika päivittää toteuttamaan tätä samaa linjaa. Suurin osa Novitan verkkokauppatilauksista lähtee matkaan muovisissa postituspusseissa. Materiaaliksi valittiin 70% kierrätetty LDPE. Tämä tarkoittaa sitä, että 70% pussissa käytetystä materiaalista on teollisuudesta ja kuluttajilta kerättyä uusiomuovia sekä oman tuotantomme makkelia eli hävikkimateriaalia. Pussi on kierrätettävissä energiajätteen mukana ja sekä sen ulkoasu, että kestävyys on täysin samalla tasolla verrattuna 100% neitseellisestä materiaalista valmistettuun pussiin.

Miksi emme käyttäneet täysin biohajoavaa pussia?

Biomuovikassien suosio maailmalla on noussut sen myötä kun tietoisuus perinteisten muovikassien ympäristövaikutuksista on lisääntynyt. Biohajoavien muovipussien käyttö ei ole kuitenkaan niin ympäristöystävällistä kuin aiemmin on uskottu. Biomuovien tuottamiseen kuluu runsaasti energiaa ja niiden on osoitettu esimerkiksi hajoavan odotettua hitaammin ja aiheuttavan ongelmia jätteenkäsittelyssä. Tutkimusten mukaan biohajoavia kasseja tulisi käyttää jopa 40 kertaa, jotta niiden ympäristövaikutukset olisivat samalla tasolla kuin tavallisella muovikassilla.

Etsitkö yrityksellesi oikeasti ympäristöystävällisiä pakkauksia? Ota yhteyttä myyntiimme myynti@pakkaa.fi